Kanapuikot haastavat legendaariset kalapuikot

Kanapuikot ja muut Naapurin Maalaiskanan syksyn uutuustuotteet helpottavat perheiden arkea

Naapurin Maalaiskana tuo talvikaudeksi 2017 kauppoihin kymmenen uutuustuotetta, jotka kaikki on suunniteltu helpottamaan perheiden arkea. Kovinta hittiä odotetaan kanapuikoista. ”Toisin kuin kalapuikot, kanapuikot on valmistettu sataprosenttisesti kotimaisesta lihasta”, Naapurin Maalaiskanan tuotekehityksessä mukana oleva Jyrki Sukula sanoo.

Rapeakuoriset kanapuikot ovat Naapurin Maalaiskanan ensimmäinen pakastetuote. Kanapuikot sopivat koko perheelle ja niistä voi helposti tehdä esimerkiksi Chicken´n Chipsejä.

Arkiseen ruoanlaittoon on suunniteltu myös kasviksilla ryyditetty kanamureke ja eri tavoin maustetut suikaleet. ”Esimerkiksi Carbonara-fileesuikaleet toimivat arjen pelastajana, kun kiire ja nälkä meinaavat viedä kokilta voimat. Supernopea kanacarbonara syntyy pastan keittoajan puitteissa ”paista ja lisää vain kerma” -periaatteella. Jos aikaa ja halua on, voi annosta toki tuunata muun muassa munankeltuaisilla, hienonnetulla persiljalla ja parmesanlastuilla”, Sukula sanoo.

Naapurin Maalaiskanan syksyn 2017 kaikki uutuustuotteet löytyvät osoitteesta: http://www.naapurinmaalaiskana.fi/tuotteet/

Vuonna 2013 alkunsa saaneen Naapurin Maalaiskanan missio on muuttaa suomalaista siipikarjateollisuutta eettisesti, laadullisesti ja liiketaloudellisesti kestävämmäksi. Naapurin Maalaiskanan tuotteita valmistavan Kronfågelin hautomo, kymmenen sopimuskasvattamoa ja tuotantolaitos sijaitsevat pienellä maantieteellisellä alueella Maskun, Liedon ja Huittisen alueella, mikä vähentää eläinkuljetusten määrää ja matkaa.

”Me uskomme, että kana on sitä mitä syö. Aivan kuten ihminenkin. Siksi kolme neljäsosaa Naapurin Maalaiskanan lintujen syömästä ruoasta on kotimaista kauraa ja vehnää, loput kotimaista härkäpapua ja vastuullisesti tuotettua GMO-vapaata soijaa. Väitän, että tämän myös maistaa”, Sukula sanoo.